surullista olla vanha!

elokuuta mennään kesä mennyt lähinnä joka toinen päiväkuntosalilla ja sitä rataa.Se on surullista kun on niin vanha että ei voi enää asettaa tavoitteita ja treenata johonkin tiettyyn päämäärään.Nyt kuljen vanhimman poikani mukana ja katson hänen peräänsä,hän on kyllä tunnollinen ja ahkera harjoittelemaan,ikinä en ole häntä käskenyt miten pitää treenaa,hän aina kyselee miten usein juoksin ja miten juoksin.Sit on aina kiva kuulla kun hän kertoo sit millaisia vetoja esim.hän on vetänyt ym.ym.Mutta nykyään kun ei tarvitse olla niin kunnossa en kyllä saa itseäni lenkille,ehkä pari kertaa kuussa.Sen takia tässä on tullut tota massaakin.No kohta alkaa taas nyrkkeilykausi,pitää pojan kaa jutella miten treenataan ja missä ja mitä halutaan.Minä en ole ikinä poikaani käskenyt menemään ensimmäiseenkään kilpailuun,poika aina kysynyt et jos hän menis sinne jne.Sit yks asia mikä mua myös ihmetyttää,mä en oikeesti tykkää valmentaa jos mun oma poika ei nyrkkeilis mä en todellakaan valmentais.